Vierähtipä aika pitkä pätkä ennen kuin sain tänne tuotettua lisää tekstiä. Mutta siihen on ihan pätevät syynsä, viimeisimmän päivityksen jälkeen on meinaan tapahtunut kaiken näköstä ja on oikeasti ollut hankala löytää sellaista väliä, että olisi tänne ehtinyt kuulumisia kirjailemaan. Nytkin pitäis itseasiassa lukea tenttiin, mutta keksinpäs jotain muuta tekemistä.
Mutta sitten asiaan, sanoi Juhantalo. Elikkäs viimeisen tekstin päätin siihen, että olin lähdössä kevätlomaksi reissuun. Sitä ennen tosin meillä oli viimeisteltävänä Finnish Presentation. Täällä on läpi lukukauden ollut torstaisin Country Presentation-iltamat, jotka ovat aina lopulta huipentuneet Erasmus-juhliin. Noissa maaesittelyissä on yksinkertaisesti kyse siitä, että jokainen maa vuorollaan esittelee omaa kotoaan videon yms. muodossa ja syöttää ja juottaa yleisöä perinteisillä herkuillaan. Enpäs kyllä jaksa meidän videosta mitään muuta kertoa kuin, että sen työstäminen vei aikaa ihan tajuttomasti. Voin kyllä sitten videota halukkaille joskus näytellä, kun täältä palaan. Syömingeiksi ja juomingeiksi Suomi tarjosi tällä kertaa tyttöjen itse leipomaa ruisleipää ja voisilmäpullia sekä simaa, minttuviinaa, fisuja, lakkalikööriä, marianneja ja fazerin sinistä suklaata. Kaikki teki ihan mukavati kauppansa eikä ihmisten naamat mitenkään älyttömästi vääntyneet minkään tuotteen kohdalla.
Suomalainen herkkupöytä mallia Pécs
Mutta se siitä. Heti presentaatiota seuraavana aamuna heilahti rinkka selkään ja ukko kohti rautatieasemaa. Asemalla kokoontui meidän matkaryhmä, joka koostui neljästä suomalaisesta ja yhdestä puolalaisesta. Ensimmäinen missio oli ottaa juna Kiskunhalasiin, jonka läpi Budapest-Novi Sad juna kulkee. Päivän lopullisena päämääränämme oli siis Novi Sad Serbiassa. Saavuimme Novi Sadiin n. klo 19 illalla 10 tunnin matkustamisen jälkeen. Junat kustansi yhteensä ehkä 17-18 euroa. Majoittuminen tapahtui eräässä aivan kaupungin ytimessä sijaitsevassa hostellissa. Itse kaupunki oli todella viihtyisä. Ei liian iso, mutta kuitenkin eläväisen tuntuinen ja halpa, taisi olla vielä halvempaa kuin Unkarissa. Ilta vietettiin syöden ja paikallisella jazz-klubilla istuen. Seuraava päivä leikittiin turistia ja käytiin katselemassa erilaisia nähtävyyksiä mm. Tonavan rannalla korkealla mäellä sijaitsevaa linnoitusta, jossa olikin sitten kahden eri futisjengin fanien "kohtaaminen". Ihan alkuun ei tajuttu, että mistä on kyse, kun paikka oli täynnä poliiseja, kovaa huutavia ihmisiä, kaljapulloja yms. kunnes paikalle tuli toinen lauma lippuineen ja pommeineen. Jossain vaiheessa katsottiin paremmaksi häipyä ennen kuin joku keksii heittää jonkun pikku pommin jalkoihin ja pääsee itku kun pelästyy. Pari asiaa pisti silmään Serbiassa. Ensinnäkin se, että lähes jokaisella miehellä oli samanlainen letti (á la Novak Djokovic http://www.topnews.in/sports/files/Djokovic_bmain.jpg). Oli hassun näköistä, kun äijät oli ihan selvästi ajaneet hiuksia niinko otsalta pois, että hiusraja näyttäis suht normaalilta. Omalla mikkihiiri-hiusrajalla ei onneksi ole moista ongelmaa. Toinen asia mitä ihmetteli oli se, että moottoripyöräilijät ajoivat järjestäen ilman kypärää. Liekö siitä johtuvaa, mutta bussimatkalla Belgradiin nähtiin kaksi onnettomuutta, jossa osallisena oli ollut moottoripyörä ja molemmissa tiellä oli mustalla lakanalla peitelty ihmisen muotoinen möykky. Lähdettiin siis illan suussa Novi Sadista kohti Serbian pääkaupunkia Belgradia, jossa oli tarkoitus ehtiä Sofiaan menevään yöjunaan. Ja ehdittiinhän me. Oltiin koko makuuvaunun ainoat asiakkaat ja seuranamme oli vain pikkuisen outo vaunuisäntä. Ei oltu keretty olemaan kuin 10 min. junassa asemalla, kun setä tuli kysymään minulta, että onko meillä olutta. Siinä sitten hieman liian pitkä pohtiminen, että mitähän tuohon uskaltaa vastata (saako siellä junassa olla kaljaa ja tuleeko nyrkkiä jos on...). No lopulta suusta pääsi kuitenkin hiljainen yes ja se taisi olla isäntää miellyttävä vastaus, koska hänen seuraava kysymys oli, että josko hänkin saisi. Oma vastine oli, että etpäs saakkaan, koska ne on meidän ja niitä on vähän, johon setä sitten jatkoi, että josko voisi saada rahaa ja mennä ostamaan olutta, kun vielä asemalla oltiin. Itseltä loppui siinä vaiheessa kikat ja taskun pohjalta löytyneellö eurolla saatiin sedälle olutta ja hyvä mieli kaikille.
Novi Sad, linnoitus ja futisfanien "pikku" liput
Seuraavana aamuna saavuttiin Sofiaan n. klo 7 (eletään siis sunnuntaita). Suomalaisilla matkakumppaneillani oli eräs tuttu Sofiassa ja pienten aamukahvittelujen jälkeen lähdettiin suuntamaan kohti hänen residenssiään. Saatiin jättää kamat säilöön sinne ja lopulta lähdettiin joukolla tutustumaan kaupunkiin tämä paikallinen oppaanamme. Hän veikin meitä monenlaisiin mukaviin paikkoihin, kuten viihtyisiin puistoihin, terasseille, aivan mahtavaan mehubaariin ja loistavaan ravintolaan. Novi Sadista jatkunut helteinen ilma vielä kruunasi kokonaisuuden. Mutta kävipä Sofiassa jotain outoakin ja "hieman" ärsyttävää. Elikkäs jossain vaiheessa pidimme kävelyn lomassa taukoa puistossa istumalla penkillä. Siitä kun sitten jatkettiin matkaa, niin itselläni tuntui jalkaterässä sellaista viiltävää kipua. Muutaman tunnin päästä sitten valkeni, että jalkaterästä/-pohjasta on jotain mennyt rikki, joku side venähtänyt tai revähtänyt ilmeisesti. Eikä siinä mitään sellasta sattuu.. Esim. silloin jos joku ajaa jaloille futispelissä, mutta nyt istuttiin paikallaan. Kestävä jätkä tuntuu olevan. Kohta siis jos teksti loppuu, niin ei tarvii ihmetellä. Luultavasti vaan mennyt olkapää sijoiltaan tätä kirjoittaessa tms. Mutta tämä pikku insidentti sitten vaikutti aika vahvasti omaan loppureissuun, koska kävely oli välillä täyttä tuskaa ja paikoitellen mahdotonta.
Sofiasta hypättiin taas illalla junaan, jonka oli tarkoitus olla aamulla Istanbulissa. Tälläkin kertaa meidän vaunuun osui hieman outo vaunuisäntä. Passin tarkastuksen yhteydessä Turkin ja Bulgarian rajalla kaveri pyysi yhtä meidän seurueesta hakemaan hänelle tax free savukkeita, koska hän ei omalla passillaan sitä kuulemma pystynyt tekemään. No sitten niitä savukkeita haettiin ja kuriirina toiminut toverimme saikin hetken aikaa nauttia vaunuisännän vieraanvaraisuudesta oluineen ja rakijoineen.
Jonkin sortin pääkatu Sofiassa
Aamulla päästiin sitten Istanbuliin, jossa meitä oli vastassa paikallinen hostimme. Tässä vaiheessa myös matkaseurueemme jakautui kahteen eri leiriin, koska hostillamme ei ollut mahdollisuutta majoittaa kuin kolme henkilöä. Kaksi meistä sitten bookkasi hostellin aika läheltä meidän majoituspaikkaamme. Itse asuin siis kahden muun seurueemme jäsenen kanssa neljän turkkilaisen opiskelijapojan luona. He olivat myös itse sen viisi päivää paikalla, jonka kaupungissa vietimme. Istanbul on aivan törkeän iso paikka. Viralliset luvut näyttävät n. 12 miljoonaa asukasta, mutta viikolla lukumäärä saattaa nousta helposti 18 miljoonaan, kun työläiset ja turistit lisäävät populaa. Kaupunki myös levittäytyy todella laajalle alueella ja kaupungin leveys on sama kuin Suomessa matka Helsingistä Jyväskylään eli siinä sitä oli vähän käsittämistä. Itselle jäi kaupungista vähän kaksijakoinen fiilis. Toisaalta siellä tottakai on paljon historiallisia paikkoja, rakennuksia yms., mutta samalla se on myös hyvin länsimaisen näköinen paikka - mainosvalot vilkkuu, julkisen liikenteen kulkuvälineet on uusia, muovia ja lasia joka paikassa ja sitä rataa. Itse jäin enemmän kaipaamaan vanhoja kahviloita, joissa on hämärää, sisha-piippu savuaa, värit ovat itämaisia, mutta nyt nekin paikat olivat enemmän tyyppiä starbucks. Tai sitten vaan osuttiin vääriin paikkoihin tai ei osattu etsiä. Mutta siis kivaa oli koko viikon ja voin todellakin suositella paikkaa kelle vaan. Ei varmasti lopu tekeminen kesken. Me lähinnä kierreltiin ympäri nähtävyyksiä, syötiin hyvin, käytiin basaareilla sekä laivaretkellä Aasian puolella. Ne meidän hostit oli myös vallan hyvää väkeä ja liittyivätkin monena iltana seuraamme ja ohjasivat meitä sellaisiin ravintolohin yms. mihin ei varmasti itse olisi löydetty sekä kertoivat mielenkiintoisia tarinoita Turkista.Istanbul - Sininen Moskeija
Viikko meni nopeasti ja jalka ei ehtinyt parantua yhtään. Oma kulkeminen oli välillä taistelua huutoa vastaan, mutta selvittiin siitä kuitenkin lopulta. Viimeinen päivä sitten sisälsi vähän ylimääräistä häslinkiä. Ensin itseltäni hävisi ratikkaan mennessä 60 YTL eli n. 30 EUR. Ei ole ihan varmaa, että iskikö taskuvaras vai onnistuinko itse kaapimaan setelit farkkujen etutaskusta ratikkapysäkille. Mutta tämä oli vasta alkua.. Meillä oli yöllä varattuna lento Istanbulista Bratislavaan. Yhden aikaan aamusta saavuimme Aasian puolella sijaitsevalle, halpalentoyhtiöiden käyttämälle, lentoasemalle. Olimme viettäneet iltaa pubissa istuen joten tunnelmat olivat jo aika väsyneet. Check-inniin oli saapuessamme aikaa vielä n. 1.5 h ja kaikki siinä enemmän tai vähemmän nukkui ennen lähtöselvitystä. Lopulta lähtöselvitys tietysti avattiin ja uniset matkalaiset tallustaa yhtenä ryhmänä tiskille ja ojentaa passit, jotta saadaan matkaliput tehtyä. Siinä virkailija vähän aikaa plärää jokaisen passia, kunnes ilmoittaa, että teitäpä ei löydykään täältä matkustajaluettelosta, että voitteko mennä tuohon viereiselle tiskille selvittämään. Siellä taas vähän aikaa kaivetaan ja löydetään, että meidän maksu ei ole tullut perille. Ja se tarkoitti sitten samalla sitä, että meillä ei olekaan lentoja. JES! Kello oli n. 2.30 yöllä ja Istanbuliin matkaa yli 40 km. Mitäs keksittäs? Koneessa oli kyllä vielä tilaa, mutta lentojen hinta alkuperäistä 100 euroo enempi ja ihan kaikilla ei ollut halukkuutta maksaa tuota erotusta. Vaihtoehdoiksi jäi lopulta joko ostaa nämä kalliimmat liput tai lähteä takaisin Istanbuliin ja seuraavana päivänä palata samaa reittiä takaisin mitä tultiinkin. Junalla. Itsellä kävi ensin mielessä lähteä junalla muiden mukana, mutta sitten tuli mieleen, että eipä tuolla jalalla enää kyllä viitsisi kävellä joten päädyin ostamaan kalliimman lennon toisen suomalaisen kanssa ja lentää alkuperäisen suunnitelman mukaan. Loput ryhmästä jäivät sitten lentokentän penkeille nukkumaan, kun me nousimme koneeseen ja aloitimme kotimatkan. Loppuryhmän junamatkasta olisi vielä monta tarinaa kerrottavana, mutta tiivistetään se nyt niin, että he pääsivät takaisin kotiin 48 tuntia meidän perässämme ja mekin matkustimme lähes vuorokauden.. Mutta muuten oli ihan törkeän hauska reissua ja vielä haluan kiittää kaikki tasapuolisesti seurasta ja järjestelyistä.Nyt lopetan tämän tekstin kyllä tähän, kun ei jaksa enää kirjottaa. Sormet haluaa nukkumaan.. Mutta jatkan viikon lopulla vielä tarinoita, jotta päästään nykyhetkeen saakka!
Sziastok!
